Minun tarinani

Kreetalaiset sanovat, että ihminen on kotoisin sieltä missä on isoisän kylä.

Minun kansanparantaja-isoisäni ja isäni kylä on Haapasalmen kylä Rääkkylässä. Juuriltani olen lähtenyt maailmalle, Helsinkiin, Espooseen, Lontooseen, Kreetalle ja Kyprokselle. Olen työskennellyt maailmalla niin julkaisumaailmassa kuin matkailualalla.

Haapasalmella, Rääkkylässä on myös tukikohtani, oma torppani Kivimetsä. Siellä kirjoitan, koulutan ja vedän kasveihin, luontoon ja stressinhallintaan liittyviä koulutuksia ja kursseja. Siellä lataudun ja voimaannun.

Olen opiskellut Helsingin yliopistossa filosofian maisteriksi, asunut 5 vuotta Lontoossa ja rakastanut paikkaa. Osa sydäntäni on siellä edelleen.

Samanlaista kotoisuutta ja juurevuutta tunnen Kreetan vuoristokylissä. Noihin maisemiin ja tunnelmiin olen vienyt patikoinnista, hyvinvoinnista ja kasveista ja yrteistä innostuneita matkalaisia jo parisen kymmentä vuotta. Tunnen liki sata paikallista kasvia, opastan kreetalaisen ruokavalion saloihin ja autan ihmisiä löytämään mielenrauhaa ja hyvinvointia, tuntemaan itsensä ja paikkansa tässä maailmassa.

Raija

"Kuljen rääkkyläläisen kansanparantajaukkini jalanjäljissä ja teen palkitsevaa ja merkityksellistä työtä luonnon ja ihmisten hyväksi. Jokainen hortaan hullaantunut vie villivihannesten viestiä eteenpäin läheisilleen ja ystävilleen."

Sydämeni palosta ja isoisäni perinnöstä on kummunnut myös merkityksellinen työ villivihannesten sanansaattajana.

Ylläpidän Suomen vanhinta ja johtavaa villiyrttisivustoa hortoilu.fi. Jaan tietoa villiyrttien käyttämisestä ruokana ja rohtona. On suuri onni jakaa villivihannesten eli hortan ilosanomaa.

Aivoista tuli merkityksellinen työ suuren havahduksen kautta. Isäni joutui auto-onnettomuuteen ja sai kallovamman. Lasteni isä kuoli aivosyöpään, lähipiirissä oli masennusta ja suvussa oli Parkinsonin tautia. Syntyi Parasta aivoillesi -kirja ja Autuutta aivoille -konsepti.

Olen kirjoittanut kuusi tietokirjaa villiyrteistä ja aivojen hyvinvoinnista, tuhansia lehtiartikkeleita ja blogipostauksia, toiminut Kunto Plus -lehden vastaavana toimittajana liki 13 vuotta ja pitänyt omaa palstaa Luontaisterveys-lehdessä vuosien ajan.

En pelkää tarttua mikkiin.

Radiotyö tuli tutuksi kun asuin 1991-96 Lontoossa, jossa työskentelin freelancerina BBC:n suomenkielisessä toimituksessa ja kahdessa englantilaisessa julkaisuyhtiössä. Suomeen paluun jälkeen työskentelin mm. Ylen Etelä-Karjalan Radiossa ja Ylen Radio Ainossa Helsingissä.

Verkkokurssien tekeminen on juuri nyt innostuksen kohteeni ja teen laadukkaita verkkokursseja myös tilauksesta. Asiakaskuntaani kuuluu mm. Biomed Oy, jolle olen tehnyt Helli maksaasi -verkkokurssin sekä Luonnon parantavat vaikutukset -verkkokurssin.

Raija

"Herätän henkiin uinuvaa ja unohtunutta luonnon parantavaa voimaa, jota esiäitimme ja -isämme ovat osanneet hyödyntää jo tuhansia vuosia. Tuon kalevalalaista viisautta nykyihmisten voimavaraksi."